TULEVAISUUS ON NYT

1996: Epätietoisuuden vuosi

Vuonna 1996 Finnet-yhtiöt tulivat pisteeseen, jossa yhteis­työ ei enää ollut itsestään­selvyys. Yksi selitys on, että yhteiset hankkeet olivat osoitta­utuneet toimivan konseptina hyvin uudessa kilpailu­tilanteessa ja että yhteisen vihollisen tarve oli sen vuoksi vähentynyt. Finnet-yhti­öiden hyvin erilaiset edelly­tykset on toinen selitys.

Matkapuhelinala jatkoi kuumenemistaan. Euroopan poliiti­koilla oli oma osuu­tensa asiassa. EU oli vuosien saatossa useaan otteeseen yrittänyt ’kidnapata’ GSM-puhelut ja siirtää ne EU-hank­keeksi, mutta GSM-väki ei halunnut poliiti­kkoja mukaan työhön ja onnistui torjumaan pyrki­mykset. Kuitenkin kaike­tenkin GSM-puhelut olivat paras mahdollinen esimerkki tosi­asiallisesta raja­tylittävästä eurooppa­laisesta yhteis­työstä ja integra­atiosta.

Nyt kun myös 3G oli ovella, tavoitteeksi tuli estää USA:n ja Japanin pääsy radalle. EU viestitti, että 3G-prosessi toimisi paremmin, jos se tapahtuisi EU:n puitteissa. EU ehdotti UMTS-järjestöä (UMTS = Universal Mobile Tele­communications System), joka voisi toimia Euroopan 3G-vaihto­ehdon tuki­järjestönä, jos se olisi laajasti ankkuroitu tele­kom-alalle.

Telekom-yhtiöt vastustivat, Ericsson ja Nokia kaikkein eniten. EU:n teollisuus­komissaari Martin Bange­mann kutsui päivälliselle kummankin yhtiön toimitus­johtajat, Lars

Martin Bangemann

Lars Ramqvist

Jorma Ollila

Ram­qvistin ja Jorma Ollilan, ja sen jälkeen näiden asenne muuttui jousta­vammaksi. Tammi­kuussa 1996 perustet­tiin UMTS Forum -järjestö Brysselin kokouk­sessa.

Vuosi 1996 oli myös telekom-opera­attoreilla asemoi­tumisen aikaa. Telia esimerkiksi perusti yhdessä Hollannin ja Sveitsin valtio­llisten tele­operaattoreiden kanssa Unisource-liit­touman, joka sai myöhemmin matkaansa myös Espanjan suuren Tele­fónica-tele­operaattorin. Unisource kuvasi itseään ”ensimmäisenä todellisena yleis­eurooppalaisena telekommunikaatio­yrityksenä”, joka pystyi toimittamaan data­liikenteen, satelliitti­yhteydet ja edistyk­selliset puhelin­palvelut ”yhdellä yhteyden­otolla ja yhdellä sopimuksella”.

Vuonna 1996 Telia saapui Suomeen ostamalla 75 % Teli­vosta ja seuraavina vuosina loput 25 %. Samalla Telivo muutti nimekseen Telia Finland.

Historian tuntien voidaan jälkikäteen todeta, ettei liittouma­konsepti selvinnyt ehjin nahoin kovan liike­todellisuuden kohtaa­misesta. Ongelmaksi nousi epäloja­alisuus. Kun mahdo­llisuus uusiin kauppoihin houkutteli, liittoutu­masitoumus selvisi testistä harvoin voittajana.

Mitä tapahtui vuonna 1996?

Hyväksyttävä kannattavuus

JNT:n vuoden 1995 tilinpäätös osoitti liike­vaihdon kasvaneen 6,5 prosenttia. Menot olivat kuitenkin lisääntyneet huomatta­vasti enemmän, lähinnä kasvaneen teksti­puhelintoiminnan henkilös­tökulujen ja erilaisten Finnet-velvo­itteiden vuoksi.

GSM-investoinnit pysyivät edelleen puheen­aiheena. Vuoden 1995 tavoitteena oli ollut 350 uutta GSM-tilaajaa. Todelli­suudessa heitä tuli 530 eli keskimäärin kaksi uutta joka työpäivä. Se voi nyt kuulostaa vähältä, mutta v. 1996 se oli merkittävää ja pakotti JNT:n jatkamaan GSM-verkon vahvista­mista.

Joulukuussa hallitus mietti GSM-liiken­teen tosi­asiallista kannatta­vuutta. Halli­tuksella oli tuntu, että korva­ustason pitäisi olla ”jonkin verran korkeampi”, jotta pääomalle saata­isiin riittävä tuotto. JNT ei edelleen­kään saanut osuutta puhelujen liikenne­tuotoista, vaan sen tulot kertyivät Radio­linjan maksa­masta verkko­vuokrasta.

Johan Högnabba tarjoutui laskemaan luvut vuosilta 1993-1996. Hän esitteli perus­teellisen selonteon, joka osoitti GSM-tuoton olleen täysin hyväksy­ttävä.

Tilaajien piti tänä vuonna pitää silmällä erityi­sesti päivä­määrää 12. lokakuuta. Kaikki suunta­numerot muuttu­ivat silloin Suomessa niin, että 9:stä tuli 0.

Teleliikennealueet ja uudet suuntanumerot 12. lokakuuta 1996 alkaen.

Lokakuussa toimitusjohtaja Johan Lindholm täytti 60 vuotta, ja hallitus onnitteli häntä lämpi­mästi. Pian sen jälkeen palattiin varhais­eläkeasiaan. Asiassa oli käyty ”alustavia

Vuoden 1994 alussa GSM-liittymien myynti lähti niin vauhdikkaaseen kiitoon, jota myönteisimmät­kään optimistit eivät osanneet ennustaa.

keskusteluja” toimitus­johtajan aloitteesta. Hallitus päätti tarjota eläke­mahdollisuutta Johan Lind­holmin täyttäessä 62 vuotta syys­kuussa 1998, ja alkaa heti etsiä uutta toimitus­johtajaa.

Novacallin neljä ehdotonta uranuurtajaa: Jeanette Sundström, Susan Nyberg, Raisa Appelgren ja Päivi Salminen. He työskentelivät yhtiössä sen ensimmäisenä toimintavuonna 1996.

Kellaritoimintaa

Kysyttäessä JNT:n roolia Internet-tekniikan kehitty­misessä siihen voi lyhyesti vastata kehitystyön tapa­htuneen kellarissa. IT-päällikkö Timo Prittinen ja Tomas Tallkvist olivat innos­tuneita asiasta, mutta kokivat JNT:n johdon konservati­iviseksi. Glenn Hägerin kanssa harjoitetun yhteistyön tuotto oli vielä v. 1996 mitätön.

”Se oli myönteistä, ettei yhtiön johto ohjannut toimin­tamme yksityis­kohtia. Jos olisimme pyytäneet rahaa reitit­timiin ja muuhun Inter­netissä tarvit­tavaan, olisimme tuskin saaneet siihen lupaa. Mutta koska johto tyytyi ilmoitta­maamme tietoon (’teknisiä laitteita’), pystyi­mme hankki­maan, mitä tarvitsi­mme”, Tomas Tallkvist sanoo.

Mutta toinenkin kellaritoiminta osoittautuisi merki­tykselliseksi. Tämä tarinan osa alkoi muutaman tieto­koneista kiinnostuneen pietarsaar­elaisnuoren juhlista eräänä sate­isena syys­kuun päivänä v. 1996. He olivat kokoon­tuneet ja kytkeneet tieto­koneensa suppeaan verkkoon, kun joku heistä keksi ajatuksen tieto­koneyhdistyksen perus­tamisesta ja koneiden kytke­misestä verkkoon yhdis­tyksen kautta.

Niin tehtiin. Yhdistys rekisteröityi nimellä SoCS, ja kuinka sattu­ikaan, nuoret löysivät täydellisen paikan tieto­konesalikseen. Nimittäin saman kellarin, jonka JNT oli hylännyt

William Lindén.

muutamaa vuotta aiemmin. Se oli seissyt käytännössä tyhjillään kiinteistön­omistajan konkurssista lähtien ja oli tuskin ihanteellinen työ­terveyden näkökulmasta. Mutta tietokone­nörttien porukalle se oli ihante­ellinen etenkin, koska se sijaitsi aivan JNT:n vieressä.

”Saimme sovittua Glenn Hägerin kanssa, että JNT:n puolelta vedettä­isiin johto ja meidät kytkettäisiin ’hänen’ Inter­netiin. Katoimme kytkennän ja vuokran jäsen­maksuilla. En yhtään muista, mitä se silloin maksoi, mutta yhteys oli 10/10 Mbps, mikä oli siihen aikaan suunnattoman nopea”, kertoo William Lindén, joka oli SoCS:n perustaja­jäseniä ja työs­kentelee nykyään JNT:llä.

Nämä tietokonenörtit, aluksi heitä oli 7–10, viihtyivät kellarissa tieto­koneidensa äärellä huolehti­matta turhan paljon siitä, mikä vuoro­kaudenaika sattui olemaan. SoCS:n koti­sivuille ilmaantui myöhemmin lyhyt englannin­kielinen kuvaus, jonka mukaan jäsenet harrastivat chattia ja pelejä, esim. Quake-ammunta­peliä, joka ilmestyi Linux-versiona juuri v. 1996, mutta myös ”hyödyllisiä asioita” kuten ohjelmointia.

Mistä nimi SoCS tuli? William Lindén: ”Pidimme nimen huippu­salaisena ja teemme niin kai edelleen, mutta muiste­lisin, että aluksi se oli lyhenne sanoista ’Shadows of Cyber­Space’. Myöhemmin nimi oli vain SoCS eikä koskaan oikea­staan tarkoitt­anut mitään erityistä.”

 

YLE:n Elävästä Arkistosta

» Katso kuinka Pekka Vennamo esittelee
   Internetiä TV-toimittajalle.

 

Uraauurtavaa työtä Novacallissa

Vuosi 1996 oli Novacallin ensimmäinen varsinainen toiminta­vuosi. JNT:n yritysmyynti­päällikkö Peter Lönn­bäckiä oli pyydetty Novacallin projektin­johtajan tehtävään, ja hän vastasi myöntävästi. Hänen aiemmat työntehtävänsä jaettiin kollegojen kesken.

Novacallin toiminnasta ehdottomasti suurin osa kului Nova­Net-hankkeen parissa v. 1996. Se oli kaikin puolin uran­uurtajatyötä, jonka tarkoi­tuksena oli hankkia oppia, löytää oikeat ihmiset, järjestää työ­tilat ja kehittää rutiinit, samalla kun piti maino­staa toimi­ntaa ja löytää uusia asiakkaita.

Peter Lönnbäck näki pian, että Internet on otettava tosi­ssaan. Välitys­toiminnan ytimenä on halutun tiedon saaminen nopeasti selville, ja siinä työssä oli ilmeistä, että Inter­netiin kannatti panostaa.

Lokakuussa Peter Lönnbäck esitteli JNT:n halli­tukselle Nova­callin toiminta­suunnitelman vuosille 1997-2000. ”Tavoit­teeksi on asetettu varsin nopea kasvu, mikä samalla merkitsee henkilöstö­tarvetta ja riski­pääomaa”, tiiviste­lmässä todetaan. Hallitus ”osin kyseen­alaisti” kuvatut mahdolli­suudet ja korosti riskejä.

Novacallin oma hallitus, johdossaan Jan-Erik Frost­dahl, hyväksyi kuitenkin toiminta­suunnitelman. Tietenkin sen toteutu­mista seuratta­isiin vuosittain tarkasti.

Ajatus Ulataksin- ja tekstipuhelin­toiminnan siirtä­misestä JNT:ltä Nova­callille kypsyi vuoden mittaan, ja päätökseksi tuli, että siirto tapahtuisi uudesta­vuodesta 1997 lähtien. Toinen kysymys koski JNT:n velvoi­tteita Aluehälytys­keskuksen, AHK:n, suuntaan. Kun kävi selväksi, että Pietar­saaren kaupunki suhtautui myön­teisesti tiettyjen häly­tysten siirtä­miseen AHK:lta Nova­calliin, käynniste­ttiin siirron valmistelu­työt.

 

Mutkikas Finnet-strategia

Finnet-yhtiöille vuodesta 1996 tuli, kuten aiemmin on mainittu, epä­tietoisuuden vuosi. Yhtäältä Finnetin piti päättää suhtautu­misestaan kansain­välisen areenan tapah­tumiin ja toisaalta jäsen­yhtiöiden kulttuuri­erot alkoivat näyttä­ytyä toden teolla.

Finnetin v. 1996 julkaisema valkoinen kirja käsit­telee liitto­utumateemaa huolellisesti valituin sana­kääntein. ”On reali­stista olettaa, että

Finnet-yhtiöt kuvasivat telealan tärkeimpiä liittoutumia valkoisessa kirjassaan näin.

useilla ulko­maisilla yrityksillä on riittävät resurssit ja tietyin edellytyksin myös kiinno­stusta laajentaa toiminta­kenttäänsä Suomeen.” Valkoinen kirja toteaa, ettei Finnet yritys­ryhmänä ole myytävänä. Mutta jokin globaalien operaatto­reiden kanssa solmituista yhteistyö­sopimuksista ”voi sopivassa tilanteessa syvetä varsi­naiseksi liittoumaksi”, tekstissä sanotaan.

Valkoisessa kirjassa todetaan myös, että suunnilleen Fin­net-ryhmän kokoinen kilpailija Tele­com Finland ”on katsonut kestävänsä riskejä riittävässä määrin voidakseen tehdä merkittäviä

Matkapuhelinten lukumäärä henkilöä kohti eri maissa v. 1996. Neljä Pohjoismaata ovat aivan omaa luokkaansa, kuten ne olivat olleet NMT-puhelinten saapumisesta lähtien.

invest­ointeja verkk­otoimintaan ulko­mailla”.

Pelikenttä oli toisin sanoen kansain­välistynyt myös Finnet-yhti­öiden osalta ilman, että yksittä­isissä yhtiöissä oli aina huomattu sitä.

JNT:n hallitus keskusteli Finnet-ryhmän strategia­paperista lukuisia kertoja vuoden mittaan. Ydin­kysymyksenä oli ”miten Finnet-yhtiöt saataisiin rakenne­ttua siten, että ne pystyisivät paremmin kohtaa­maan vapautuneet tele­markkinat ja tulevat haasteet”. Hallitus myönsi Finnetin keskeisen roolin varain­hoidossa ja koordino­innissa. Se tuki paikallisen yhteis­työn

DDR-tyyppinen työmuisti, joka on nykyään lähes kaikissa tietokoneissa, tuotiin markkinoille ensi kertaa v. 1996.

lisäämistä, asiakas- ja tehokkuus­perspektiivien kehittämistä, mutta ei halunnut uutta ”Suomen Säästö­pankkia”. Sillä viitattiin säästö­pankkien yhteis­työhön, joka oli päättynyt katastrofiin muutamaa vuotta aiemmin.

Helsingin Puhelinyhdistyksen Kurt Nordman kuvasi puhe­essaan 19. elokuuta valta­kunnan perspektiivin ja paikal­listen intressien välistä risti­riitaa kiertele­mättä ja kaartelematta. Riski­pääomaa tarvittiin, mutta Finnet-ryhmän päätöksenteko­prosessi oli raskas, hidas ja tehoton. Nyt oli aika ottaa askel talkootyöstä liike­toiminnalliseen ajatteluun. Finnet, Radiolinja ja Helsingin Puhelin­yhdistys olivat miljardi­yrityksiä, ja niillä oli mahdollisuus siirtyä pörssiin.

”Olin sitä mieltä, että yhteiselo voitiin turvata vain, jos se perustuisi vankoille liike­taloudelli­sille intresse­ille. Se tarkoitti, että ryhmää täytyi jollain tavoin vahvistaa”, Nordman tiivistää kirjassaan

Iomegan 1990-luvun puolivälissä lanseeraamat jaz-yksiköt mahdollistivat jopa 1 GB:n tallentamisen erityisille levykkeille.

vuodelta 2011.

Nordman esitti yksinkertaisen ja radikaalin ehdotuksen: Finnet-ryhmän yhdessä omistamat yhtiöt siirret­täisiin Helsingin Puhelimen tytär­yhtiöiksi ja Finnetin jäsen­yhdistyksille tarjottaisiin omistus­osuutta Helsingin Puhelimeen.

Kurt Nordman: ”Harvoin olen lyönyt kirvestä kiveen yhtä totaalisesti. En ollut tajunnut, että konsernin muodosta­minen ja arvo­papereiden vaihto olivat muille johtajille täysin vieraita ajatuksia. He eivät olleet koskaan joutuneet miettimään näitä asioita samalla tavoin kuin me pää­kaupungissa. Me emme kerta kaikkiaan puhuneet samaa kieltä.”

Lokakuussa, kun Finnetissä jo keskusteltiin kahden vaihto­ehtoisen strategia­suunnitelman eduista ja haitoista, JNT:n hallitus totesi tilanteen ”varsin mutkik­kaaksi”. Ainut looginen päätös oli odottaa ja katsoa, mihin suuntaan Finnet-

Jan Uddenfeldt

keskus­telu kehittyisi.

 

Japanin shokki-ilmoitus

Kansainvälisen areenan pieni tapahtuma 13. heinä­kuuta 1996 saisi kauas­kantoisia seurauksia. Erics­sonin tekniikka­johtaja Jan Udden­feldt sai silloin shokki-ilmo­ituksen ollessaan auto­lomalla perheensä kanssa matkalla Pariisin Disney­landista Rivi­eralle. Japanin tel­eministeri oli esittänyt Japanin 3G-standardiksi amerikka­laista 3G-tekniikkaa, CDMA2000:ta.

”Ilmoitus oli käsittämätön. Se oli kova isku myös Japanin omalle matka­puhelin­operaattori Docomolle, joka teki Ericssonin kanssa WCDMA-yhteis­työtä. Minist­eriön perus­teluna oli, että Japanin on valittava kansain­välisesti käyttö­kelpoinen 3G-standardi”, Jan Uddenfeldt sanoo.

”Koska liikenne soljui hyvin hitaasti Ranskan kansallis­päivän alla, minulla oli hyvää aikaa puhua (kiitos GSM!). Mitä meidän pitäisi tehdä? Erics­sonilla emme missään tapauksessa halunneet amerikkalaisen CDMA-tekniikan vallo­ittavan Japania ja sitä kautta ehkä vaikuttavan myös Kiinan 3G-valintaan.”

Kaksi kuukautta myöhemmin Jan Udden­feldt vieraili viestintä­ministeriössä Tokiossa. Minis­terinä oli silloin Ichiro Hino.

”Kerroin WCDMA:sta ja selitin, että tämä tekniikka (matka­puhelimen ja tukiaseman välillä) yhdistettynä GSM:n ydin­verkkoon (tukiaseman ja puhelin­keskuksen välillä) vastasi Japanin esittämää vaati­musta standardin kansain­välisyydestä. Ministeri ällistyi.”

Ichiro Hino oli saanut kuulla amerikka­laisilta lobba­ajilta, että Ericsson olisi jumit­tunut GSM- ja 2G-tekniikkaan. Udden­feldt kuvasi minister­ille, miten WCDMA pystyisi jo alku­vaiheessa yli 1 Mbps:n data­nopeuksiin, mihin amerikkalainen kapea­kaistainen CDMA-tekno­logia ei riittäisi. Kun asia selvisi minister­ille, tilanne kääntyi päin­vastaiseksi.

”Akuutti uhka oli Japanissa torjuttu. Mutta edelleen­kään meillä ei Euroopassa ollut virall­ista päätöstä 3G-standard­ista. Nyt oli siis lähdettävä kotiin ja yritett­ävä kiirehtiä asiaa mahdolli­simman paljon”, Jan Uddenfeldt sanoo.

Marian galleria: Stefan Högdahl

”Linux-ekspertti joka tietää kaiken tietämisen arvoisen kotisivuista ja s-postista. Rauhallinen kaveri joka saa monimutkaisetkin asiat tuntumaan aivan helpoilta.”

Marian galleria: Merja Mattila

”Järjestys se olla pitää. Merja hoitaa ja huolehtii, jotta asiakkaamme saavat puhelinpalvelua ongelmatilanteissa ja että liittymät kytketään käyttöön.”

 

Sisältö

Innehåll