TULEVAISUUS ON NYT

Vuonna 1998 matkapuheluista tuli maail­man­luokan politiikkaa. Ja JNT päätti ryh­tyä omin voimin GSM-operaattoriksi.

ETSIn joulukuussa 1997 keskeyttämän 3G-koko­uksen oli ilmoitettu jatkuvan Pariisissa 28.–29. tammi­kuuta 1998. Lobbaus oli intensi­ivistä.

”Vaikeutena oli, että tiettyjen operaattoreiden olisi pakko äänestään oman maan puhelin­valmis­tajia vastaan. Mutta juuri ennen Pariisin kokousta operaattorit muodostivat laajan rintaman WCDMA:n puolesta. Se tapahtui vähemmän teknisin kuin poliittisin perustein – standardointialueelle haluttiin rauhaa ja Japani haluttiin mukaan”, Thomas Beijer sanoo.

Kun valtuuskuntien jäsenet kokoontuivat Porte Maillotin metroaseman lähellä sijaitsevaan hotelliin Pariisiin, heitä oli paikalla 316, kaikkien aikojen ennätys. Kiinnostus oli niin mittavaa, etteivät kaikki mahtuneet kongressisaliin. Kokoukseen osallistui yhteensä 198 ETSI-jäsentä, ja heillä oli kaikkiaan 1523 ääntä.

Ensimmäinen kokouspäivä kului niiden samojen argumenttien esittelyyn, jotka kaikki olivat kuulleet jo moneen kertaan. TDMA–CDMA -standardia puoltava leiri oli kerännyt taakseen suurimman osan teollisuutta, kun taas Ericsson­illa ja Nokialla oli suurin osa opera­attoreista puolellaan kannattamassa WCDMA:ta. Se teki jonkinasteisen vaikutuksen, kun ”operaatto­reiden armeija ilmaisi samoin argu­men­tein tukensa WCDMA:lle”, kuten Thomas Beijer ilmaisi asian.

Neljän korvilla tuli sitten äänestyksen aika. Äänet jakautuivat seuraavasti: 931 ääntä WCDMA:lle, 589 TDMA–CDMA:lle ja kolme hajaääntä WTDMA:lle. Näin ollen Ericssonin ja Nokian ehdotus sai 61 % äänistä, mutta se ei riittänyt vaadittuun määräenemmistöön.

Tulos ei yllättänyt ketään, mutta opera­atto­reiden laaja tuki WCDMA:lle oli tärkeää, ”hehän niitä asiakkaita olivat”, kuten Thomas Beijer sanoo.

Pariisilaishotellin kulisseissa olivat myös Ericssonin Jan Uddenfeldt ja Nokian Yrjö Neuvo. He laativat nyt kompromissiesityksen, jonka kollegat Gunnar Sandegren ja Heikki Ahava kirjoittivat käsin lehtiötaululle. Kompromissiin sisällytettiin tiettyjä osia Siemensin esityksestä. Kompromissi muotoiltiin siten, ettei kenenkään tarvinnut menettää kasvojaan.

Jan Uddenfeldt: ”Yrjö ja minä olimme keskus­telleet tästä etukäteen Siemensin kanssa. Olimme sopineet Siemensin kolle­gamme, Walter Kon­häuserin, kanssa, että hän tulisi huonee­seemme heti ennen viittä, jos emme saisi riittävää tukea WCDMA:lle. Konhäuser soitti varttia ennen aikarajaa ja sanoi, että hän ja kaikki muut valmistajat olivat valmiit allekir­joittamaan paperin.”

”Olimme osanneet odottaa, että Siemens lähtisi mukaan, mutta lisäksi siihen tuli Alcatel, Nortel, Motorola ym. Jouduimme lisäämään muutaman rivin valmiiksi kirjoitettuun kompromissiesitykseemme, mutta teimme sen tietenkin mieluusti”, Jan Uddenfeldt sanoo.

Unohtumaton kokemus

”Vastustajien antautuminen oli merkillinen ja samalla merkittävä kokemus. Näky oli unohtumaton entisten vastustajiemme yksi toisensa jälkeen astuessa huoneeseen”, kommentoi Åke Persson, joka toimi Ericssonin neuvottelijana paikalla.

Kahdeksalta illalla alkoi ETSIn puheenjohtaja Friedhelm Hillebrandin johdolla epävirallinen kokous, jossa valmistajat joutuivat ottamaan kantaa standardointikokouksen uuteen luonnokseen. Kokous on jäänyt historiaan nimellä The Night of the Long Knives (Pitkien puukkojen yö), ja osallistujen mukaan se kuvaa tapahtumia oikein hyvin.

Standardointikokouksen jatkuessa seuraavana aamuna uusi 3G-standardi hyväksyttiin yksimielisesti. WCDMA hyväksyttiin ETSIn 3G-standardiksi taajuuskaistan täysin hallitsevalle osalle (ns. parilliselle kaistalle, joka kattoi 2 x 60 MHz). TDMA–CDMA valittiin parittoman ns. TDD-kaistan standardiksi, mutta sitä ei Euroopassa otettu koskaan käyttöön.

Nokian ja Ericssonin yhteis­työ oli teho­kasta. 3G-standardi­päätöksen varmis­tuminen oli histor­iallinen hetki, sanoo Nina Eldh, joka on toimi­nut tiedotus­johtajana sekä Nok­ialla, Ericsson­illa että Sony Eric­ssonilla.

”29. tammikuuta 1998 samppanjalaseja skoolattiin niin Ericssonilla kuin Nokiallakin”, sanoo Nokian silloisena tiedotuspäällikkönä Brysselissä toiminut Nina Eldh. Yhtiöiden edustajien palatessa kotiin he näkivät Ericssonin ja Nokian osakkeiden kivunneen korkeuksiin.

”Ericssonilla ja sen kilpailijoilla on pelissä suunnattomia summia, satoja miljardeja kruunuja, kun puhelinyhtiöt alkavat rakentaa näitä verkkoja muutaman vuoden kuluttua. Nyt tehdyt päätökset ovat paperilla kompromissi, mutta tosiasiassa tämä tarkoittaa Ericssonin ja Nokian puoltaman Wideband CDMA:n lähes täydellistä voittoa”, kommentoi Elektroniktidningen-lehti Ruotsissa.

Sonera siirtyy pörssiin

Mutta vuonna 1998 myös Pohjoismaiden kartta piirrettiin uusiksi. Telecom Finlandin osalta tilanne oli, kuten aiemmin on käynyt ilmi, se että yhtiö oli valmistautumassa noteeraukseen Helsingin pörssissä. Yhtenä askeleena siihen prosessiin kuului yhtiön irrottaminen emoyhtiö Suomen PT Oy:stä (johon kuului myös Suomen Posti).  Se tapahtui 1. heinäkuuta 1998, jolloin myös pörssinoteerauspäiväksi päätettiin 11. marraskuuta ja yhtiön nimi muutettiin Soneraksi.

Ennen pörssinoteerausta yhtiö piti vuoden kuluessa lukuisia kokouksia analyytikkojen ja sijoittajien kanssa. Niissä saatiin kiistattomia todisteita siitä, että Suomi nähtiin maailman johtavana matkapuhelutekniikan maana.

Varsinkin USA:n kiinnostus koettiin tietynlaiseksi arvon mittariksi. Sonera otti

Posti- ja telelaitoksesta muutettiin liikelaitokseksi v. 1990 ja jaettiin osakeyhtiöiksi Suomen Posti Oy ja Telecom Finland Oy v. 1994. Jälkimmäisestä tuli Sonera v. 1998. Pekka Vennamo ehti olla kaikkien neljän organisaatiomuodon ylimpänä johtajana.

vuoden kuluessa askeleen näille suunnattomille markkinoille ostamalla 7,9 prosentin osuuden Voicestream-operaattorista. USA:n roadshow’n aikana Soneran kaksi tiimiä tapasi noin 200 sijoittajaa kahdessa viikossa. Osumaprosentti oli 99 % – eli siis 99 % sijoittajista ilmoitti aikovansa merkitä Soneran osakkeita.

Pekka Vennamo tarjoaa kirjassaan Pekka, Posti ja Sonera kuvaa tästä hetkestä:

”Valtaosalla suomalaisista varttuneemmista koululaisista on kännykkä. Kun kerron, että he vaihtavat tekstiviestejä tunnilla ja siksi opettajat keräävät kännykät pois ennen kokeita, syntyy yleensä epäuskoista ihmettelyä. Kun kerromme, että Suomessa voi kännykällä maksaa automaa­tista ostamansa Coken tai ajaa autopesuun, jonka

Pekka Vennamon kirja – jännittävä ’inside story’.

hinta laskutetaan kännykkä­laskussa, ihmetys lisääntyy. Eräs kalifornialainen invest­oija äimistyy autonpesuesi­merkistämme niin, että ryntää toimistonsa käytä­välle. ’Hei, tulkaa kaikki tänne kuuntelemaan näitä kumma­llisia suomalaisia. He pesevät autonsa kännyköi­llään’, kuuluu huuto käytävältä.”

Valtion omistusosuus oli myöhempien tapahtumien kannalta ratkaisevan tärkeä. Ministeriön edustaja joutui kerta kerran jälkeen toistamaan sijoittajille, että Suomen valtio aikoi supistaa Soneran omistusosuutensa alle 50 prosenttiin. Tieto oli ratkaiseva sijoittajien päätösten kannalta. He eivät halunneet eivätkä saaneetkaan sääntöjensä mukaan sijoittaa yhtiöön, jossa poliitikot voisivat toimia pääomistajina.

Soneraa kohtaan osoitettu kiinnostus ylitti villeimmätkin ennusteet. Suomessa tavalliset kansalaiset ylimerkitsivät Soneran osakkeita 18-kertaisesti, institutionaaliset sijoittajat 10-kertaisesti Suomessa ja Pohjoismaissa ja 30-kertaisesti USA:ssa.

Valtio myi tällä ensimmäisellä kierroksella 22 % omistamistaan osakkeista. Osakkeiden

hinnoittelusta käytiin pitkällistä keskustelua. Hinta ei saanut olla niin korkea, ettei kukaan haluaisi ostaa osakkeita seuraavalla myynti­kierroksella, mutta ei kuitenkaan liian matala­kaan, etteivät ostajat saisi kohtuuttomia voittoja arvonnousun ansiosta. Lopulta hinnaksi pääte­ttiin 45 markkaa osakkeelta; se vastaa 7,60 euroa.

Osakkeen hinta nousi ensimmäisenä pörssi­päivänä 45 markasta 63 markkaan.

Kurt Nordman ohjaa peliä

Pieni pietarsaarelainen puhelinyhtiö ei voinut osallistua suurten pelureiden taisteluihin. Omat kortit piti kuitenkin pelata oikein, ja se oli aivan riittävän vaativaa, sillä JNT oli mukana monissa yhtiöissä.

Taas kerran Helsingin Puhelinyhdistys (HPY) ohjasi peliä. ”Jos painostus ei onnistu, pitää ottaa kovemmat konstit käyttöön”, kuten Kurt Nordman ilmaisee asian kirjassaan. Tästä saatiin harjoitusta, kun Tampereen puhelinosu­uskunta aloitti uudelleenjärjestelynsä pörssinot­eeratuksi osakeyhtiöksi. HPY:n lakimiehet havaitsivat ”aukkoja” prosessin juridisessa suojauksessa. HPY:n Jukka Ruuska ilmaantui tamperelaisyhtiön yhtiökokoukseen mukanaan valtakirjat HPY:n lukuisilta tytäryhtiöiltä, jotka kaikki olivat ostaneet tamperelaisyhtiön osakkeita. Ruuskalla oli itse asiassa hallussaan yhtiökokouksen ääntenenemmistö.

Jukka Ruuska

Tämä prosessi johti myöhe­mmin tampere­lais­yhtiön fuusioon HPY:hyn.

Finnet-hank­keen ajau­duttua umpi­kujaan valloitus­retken kiist­atto­mana koht­eena oli kuit­enkin Radio­linja. HPY omisti siitä 45 prosent­tia, muut tele­yhtiöt vaj­aat 40 % ja alan ulko­puoli­set yht­iöt omi­s­tivat loput. Kurt Nordman:

Vakuutusyhtiö Tapiolalla oli hallussaan suhteellisen suuri osake-erä, ja näytti todennäköiseltä, että sitä pidettiin puhtaana finanssisijoituksena. Sain audienssin konserninjohtaja Asmo Kalpalan puheille – 30. maaliskuuta 1998 klo 10 ollakseni aivan tarkka – ja tarjosin hänelle osakkeista hintaa, joka oli 50 kertaa suurempi kuin mitä Tapiola oli niistä maksanut alle kymmenen vuotta aiemmin. Asmo ei näyttänyt sanottavammin vaikuttuneelta vaan totesi yhtiönsä haluavan pitää osakepaperit, kunnes niiden arvo nousisi vieläkin enemmän. Vähän pettyneenä mutta en erityisen masentun­eena palasin toimistooni miettiäkseni asiaa.

Iltapäivällä kello 2 Kalpala soitti minulle ilmoittaakseen, että hän kuitenkin keskusteltuaan rahoitusasiantuntijoidensa kanssa oli halukas myymään osakkeet. Otimme nyt yhteyttä muihinkin potentiaalisiin myyjiin, lähinnä

Asmo Kalpala

Pohjolaan ja Keskoon, ja pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen myös heidän kanssaan.

Kaksi päivää myöhemmin, 1. huhtikuuta, Kurt Nordman ilmoitti Radiolinjan yhtiökokouksessa maan useimpien puhelinyhtiöiden johtajien edessä HPY:n nyt omistavan 50,1 prosenttia Radiolinjasta. Tieto otettiin Nordmanin mukaan vastaan ”tyrmistyneellä hiljaisuudella”.

Radiolinjan muut omistajat saivat pian sen jälkeen tarjouksen myydä osakkeensa HPY:lle samaan hintaan, joka oli sovittu ensimmäisissä osakekaupoissa. Välitön reaktio oli useimmissa tapauksissa ’ei’. Nordman antoi silloin levittää viestiä, että niille, jotka eivät hyväksyneet HPY:n tarjousta, ei uutta tarjousta ollut odotettavissa ennen kuin hell freezes over.

JNT:n hallitus keskusteli asiasta perusteellisesti 4. toukokuuta. Useat Finnet-yhtiöt olivat suunnitelleet Radiolinjan muuttamista pörssiyhtiöksi, mutta uuden omistajatilanteen myötä se tie näytti sulkeutuneen. Hallitus päätti odottaa ja säilyttää hyvät suhteet HPY:hyn, ”joka voi jatkossa olla hyödyksi Novacall-tytäryhtiöllemme”.

Näin omistussuhteita kuvattiin keväällä 1998. Kuten näkyy, Helsingin Puhelimella (HPY) oli valta-asema. FNI = Finnet International, KV-9 = Kaukoverkko Ysi, RL = Radiolinja.

Uusi toimitusjohtaja

JNT:ssä yhtiölle läheisemmät asiat jättivät nämä kysymykset varjoonsa. Oli korkeasuhdanne ja ajat näyttivät valoisilta. JNT oli v. 1997 saavutta­nut parhaimpia tuloksiaan. Oli aika tarkastella organisaatiota ja palkata uutta väkeä. Vähäisin kysymys ei suinkaan ollut se, kenestä tulisi uusi toimitusjohtaja Johan Lindholmin jälkeen.

Uusi organisaatiokaavio hyväksyttiin maaliskuussa, mutta se ei sisältänyt radikaaleja muutoksia. Organisaatioon perustettiin nyt IT-osasto Timo Prittisen johdolla, joka puolestaan oli teknisen johtajan Trygve Stillin alaisuudessa.

Maria Höglund palkattiin laskentaekonomiksi helmikuussa, Stefan Skytte pian sen jälkeen

Katso headhunterin vaatimuslista
uudelle toimitusjohtajalle!

myyjäksi JNT:hen ja Novacalliin. Håkan Löfqvististä tuli myöhemmin vuoden aikana asiakaspalvelun osastonjohtaja.

JNT:n hallitus sai maaliskuussa toimitus­johtaja-asiassa väliraportin asiaan palka­tulta headhun­terilta. Hän oli silloin ottanut ensi­kosketuksen n. 50 mahdo­lliseen ehdokka­aseen – useat kiinnostavat nimet olivat kieltäytyneet sillä perusteella, etteivät he voineet ajatella muuttavansa Pietarsaareen, ja muutamat oli poistettu listalta puutteellisen ruotsin kielitaidon vuoksi.

Elokuussa hallitukselle esiteltiin vielä uusia nimiä ja se päätti ottaa haastatteluun kolme ehdokasta 7. syyskuuta: insinööri Jukka-Pekka

Jan-Erik Frostdahl

Pelttarin, VLP:n teknisen osaston johtajan; insinööri Göran Hongan, Kokkolan kehitysjohtajan; ja valtiotieteiden maisteri Jan-Erik Frostdahlin, Merita Pankin Pietarsaaren konttorin johtajan ja, kuten aiemmin on käynyt ilmi, JNT:n hallituksen varapuheenjohtajan.

”Kaikki antoivat hyvän vaikutelman ja osoittivat suurta kiinnostusta tehtävään, minkä vuoksi yhtiön hallituksen kannanotto oli vaikea”, hallituksen pöytäkirjan mukaan. Frostdahl valittiin pitkällisen keskustelun jälkeen. Asiasta ilmoitettiin lehdistötiedotteella seuraavana päivänä. Virkaanastumispäiväksi sovittiin 1. lokakuuta.

Psykologisten testien mukaan uusi johtaja oli luonteeltaan järjestelmällinen eikä pelännyt ’ikäviä’ asioita, kun taas henkilöstöasiat eivät ehkä olleet hänen vahvin puolensa. Uutta toimitusjohtajaa kuvattiin suosituksissa suoraselkäiseksi, hänen sanottiin tukevan henkilökuntaansa, osaavan lukea lukuja ja varsinkin sitä, mitä niiden taakse kätkeytyy. ”Hän selviää millä tahansa alalla”, eräs aiempi johtajakollega kirjoitti.

Frostdahl sai hallitukselta suostumuksen luottamustehtäväänsä jatkamiseen Uudenkaarlepyyn kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Marraskuussa JNT:n johdossa tapahtui toinen muutos, kun hallintoneuvosto nimitti KWH Mirkan toimitusjohtaja Kurt Betlehemin ja Kymmenen paikallisjohtaja Johan Karjaluodon uusiksi hallituksen jäseniksi Jan-Erik Frostdahlin ja Johan Högnabban tilalle.

Uusia asioita Novacallille

Novacallin kehitys ja tulevaisuus olivat tietenkin edelleen äärimmäisen kiinnostavia kysymyksiä. Tuloskehitys oli ilahduttavasti sille asetettua tavoitetta parempi. Toukokuussa toimi­nta organisoitiin neljään palvelualueeseen: Call Center, tekstipuhelin, liik­enne ja häly­tykset vastuu­henkilöinään Maria Hällis, Anna-Liisa Hol­mero, Mirjam Parkki­nen sekä Henrik Lill­qvist.

Uusia mahdollisia toimialoja haettiin aktiivisesti. Caption Life -niminen EU-tukea saanut hanke pyrki nopeuttamaan aikuisten kuurojen tekstipuhelinvälitystä uudentyyppisellä VeloType-näppäimistöllä. Viisi puhelunvälittäjää sai siihen koulutusta.

Mutta varsinkin NovaSec-hanke herätti kiinno­stusta. Se oli jatkoa aiemmalle NovaNet-han­kkeelle ja TEKES toimi myös sen merk­ittävänä rahoitta­jana. Liike­toiminta-ajatus perustui Certifi­cation Autho­rity (CA) -käsit­teeseen eli

Taitava kirjoittaja pystyi Velotype-näppäimistön avulla selostamaan keskustelun tiiviissä muodossa reaaliajassa.

Matkapuhelut tienhaarassa

Tienvalinta ei ollut matkapuheluissa yhtään sen helpompi. Mitä JNT:lle olisi tarjolla rahakkailla GSM-markkinoilla, jos ne jaettaisiin täysin Soneran ja HPY:n omistaman Radiolinjan kesken? Mitä siitä seuraa, että tulossa oli ilmeisesti joukko uusia digitaalisia puhelinpalveluja? Vuonna 1998 puhuttiin paljon esimerkiksi WAPista (Wireless Application Protocol), joka mahdollistaisi Internet-palvelujen käytön matkapuhelimella.

Samaan aikaan alettiin puhua GSM-puheluista

Seagate-merkkinen kiintolevy 90-luvun loppu­puolelta. Sen tallennuskapasitetti oli runsaat 4 GB - vertaa nyky­päivän kiinto­levyihin, joiden tallennu­stila on jopa tuhat­kertainen.

myös aivan taajuuskaistan toisella laidalla, niinkin korkealla kuin 1800 MHz:n alueella (sitä kutsuttiin vielä lyhenteellä DCS1800 – Digital Cellular System). Mitä se saattoi merkitä JNT:lle?

JNT:llä oli Radiolinjasta 22 osaketta, joista HPY tarjosi toukokuussa 210 000 markkaa osakkeelta, siis yhteensä 4,62 miljoonaa markkaa. Se ei ollut huono tarjous, mutta alan noususuunnalle ei kuitenkaan näyttänyt olevan loppua ja oli aika todennäköistä, että osakkeiden arvo voisi vieläkin kasvaa. Marraskuussa hallitus päätti kuitenkin olla enää osallistumatta Radiolinjasta käytyyn kamppailuun ja sanoi ’kyllä’ HPY:lle, joka oli korottanut tarjouksensa 250 000 markkaan osakkeelta, yhteensä 5,5 miljoonaan markkaan.

Kun tämä askel oli otettu, hallitus päätti hakea toimilupaa yllä mainitulle DCS1800-puhelinlii­kenteelle rakentaakseen oman uuden matkapu­helinverkon paikallisesti JNT:n alueelle. Vielä muutamaa vuotta aiemmin sitä olisi pidetty katteettomana ylpistelynä. Mutta yhtiön osaa­minen oli kasvanut eikä matkapuhelinliikenne enää kantanut mitään ’yksinoikeusleimaa’.

Syksyllä alettiin lisäksi keskustella 2000-ongelmasta tai milleniumbugista eli tietokoneohjelmien suunnitteluvirheestä, jonka vuoksi ne eivät enää toimisi 31. joulukuuta 1999 jälkeen.

Timo Prittinen raportoi hallitukselle mahdo­llisista toimenpiteistä. Hallitus päätteli, ettei AutoNet selviäisi siirtymisestä vuoteen 2000, minkä vuoksi järjestelmä päätettiin lakkauttaa syksyllä 1999, jolloin DCS1800-järjestelmä toivottavasti olisi jo käytössä.

Soneran alueen osto?

Vuoden aikana nousi esiin uusi mielenkiint­oinen kysymys. Kun Telecom Finland­ista tuli hypety­ksen saatte­lemana pörssi­yhtiö Sonera, jonka pääliike­toimintana olivat matka­puhelut ja tule­vat mobiili­sovellukset, oli järkevää olettaa, ettei se priorisoinut haja-asutusalueiden kiinteää

Aulis Salin

lanka­puhelin­verkko­toimintaa. Tarjoutui­siko siinä tilai­suus napata Pietar­saaren vanha­ssa verkko­ryhmässä sijait­sevat Soneran alueet? Siis Munsala, Jepua, Kolppi, Forsby, Edsevö, Lepp­lax, Äht­ävä ja Evi­järvi, joissa til­aa­jat aikoi­naan olivat vali­nneet puhelin­yhtiökseen valtion?

JNT oli kysynyt asiaa aiemminkin, mutta silloin Telecom Finlandin johto ja toimitusjohtaja Aulis Salin olivat kieltäytyneet. Kuten yllä on kuvattu, valtion tele- ja postitoiminnot irrotettiin toisistaan, jolloin PT Finland Oy:n (Suomen Posti Oy:n ja Telecom Finland Oy:n emoyhtiön) aiempi toimitusjohtaja Pekka Vennamo nimitettiin Soneran konsernijohtajaksi.

Kysymys piti siis toisin sanoen esittää nyt Vennamolle eikä Salinille. Kauppakamarin toimitusjohtaja Bengt Jansson, joka oli lähtenyt JNT:n hallituksesta Telecom Finlandin hallintoneuvoston jäseneksi, toimi tässä hyvänä linkkinä. Vennamo kutsuttiin kauppakamarin kokoukseen Kokkolaan, ja aivan oikein, hän näki asian toisin kuin Salin.

Virkamiehet valmistelivat asiaa syksyllä. Peter Boström ja Jan-Erik Frostdahl olivat joulukuun alussa Helsingissä vahvistaakseen kaupan

Pekka Vennamo

Bengt Jansson

kädenpuristuksella Pekka Vennamon kanssa. Eteen tuli odottamaton este: tiheä sumu. Vennamon sihteeri ilmoitti, että Vennamo oli joutunut jäämään Tallinnaan, koska hänen koneensa ei saanut huonon näkyvyyden vuoksi lentolupaa.

”Odotimme pitkään Helsinki-Vantaan lentoasemalla, mutta Tallinnasta ei tullut koneita. Niinpä jouduimme lähtemään viimeisellä koneella kotiin tyhjin käsin”, Peter Boström kertoo.

JNT:n hallitus keskusteli asiasta 17. joulukuuta ja totesi lyhyesti, että Sonera ”suhtautui asiaan positiivisesti”. Soneran puolelta asiaan palattaisiin tammikuussa, jolloin se toimittaisi lisätietoja sekä verkkonsa hinnan. Frostdahl ja Boström saivat valtuudet jatkaa neuvotteluja.

Globaali sota standardeista

Kuten yllä on käynyt ilmi, Euroopan standard­ointijärjestö ETSI oli vuoden alussa sopi­nut 3G-stan­dardista. Mutta stand­ardi­sota ei ollut­kaan ohi. Kun 1G-stand­ardi NMT oli ollut pohjois­mainen ja 2G-stand­ardi GSM eurooppa­lainen, 3G oli nyt maail­man­tason asia ja matka­puhelut mega­bisnestä.

ETSIn päätös ryhtyä käyttämään CDMA-tek­niikkaa sopi amerikkalaiselle Qual­comm-yhtiölle täydelli­sesti, Thomas Beijar sanoo. ”He näytti­vät tod­ella tyyty­väisiltä päätök­sestä. ’Qual­comm will not cause any trouble’, Qual­commin edus­taja sanoi suu korvissa taputta­essaan minua selkään kirjau­tuessaan ulos hotell­ista matka­llaan kotiin San Diegoon.”

Mutta ongelmia kuitenkin tuli. Qualcomm ryhtyi toimeen keväällä 1998. Yhtiö halusi estää 3G-standardin etenemisen ja ilmoitti, ettei se aio luovuttaa patenttejaan WCDMA:n käyttöön. Qual­commilla oli useita paten­tteja kapea­kaista­iseen CDMA:han ja se väitti, että osa niistä sovel­tui myös laaja­kaistaiseen WCDMA:han. ”Qual­commin aiko­muksena oli lypsää muilta yhtiöiltä rojal­teja”, Thomas Beijar tiivi­stää asian.

”Me ilmoitimme silloin Ericssonilta, ettemme me olleet puolestamme halukkaita luovuttamaan meidän patenttejamme Qualcommin CDMA2000-standardin käyttöön. Ericssonilla oli patentteja, joita CDMA2000 loukkasi. Esimerkiksi ns. soft handoff, jolle Ericsson [Janin itsensä kautta] sai patentin 1980-luvun puolivälissä”, Jan Uddenfeldt kertoo.

Oli selvää, että Euroopan ja USA:n välille uhkasi syntyä kauppasota. Amerikkalaiset syyttivät ETSIä liian nopeasta etenemisestä, koska ETSI ei ollut odottanut ITU:n päätöstä 3G-asiassa ja oli näin sulkenut markkinansa amerikkalaiselta tekniikalta.

Konflikti kehittyi ympäristössä, jossa USA oli jäänyt matkapuhelinten kehittämisessä selvästi jälkeen Euroopasta, muun muassa standardiensa moninaisuuden vuoksi. Niiden takia amerikka­laiset eivät edelleenkään voi­neet aina tavo­ittaa toisiaan matka­puhelim­itse. Samaan aikaan sekä Eric­sson että Nokia kul­kivat voit­osta voit­toon. Nokia nousi juuri vuonna 1998 muun muassa USA:n suuri­mmaksi matka­puhelin­toimittajaksi.

Konflikti kiristyi elokuussa EU-komission ilmoitettua esittävänsä, että kaikkien EU-maiden 3G:n perustaksi otettaisiin ENSIn standardi­päätös. Esi­merkiksi Moto­rolan pää­lobbaaja Mike Kennedy ilmoitti nyt Hels­ingin Sano­mien mukaan, että ”pyhä sota” oli aivan ovella.

EU-komissio teki virallisen päätöksensä 14. joulukuuta 1998, ja se oli esityksen mukainen. Viisi päivää myöhemmin USA lähetti tiukkasanaisen kirjeen EU-komissaari Martin Bangemannille ja syytti EU:ta 3G-puhelujen kilpailun rajoittamisesta.

Kaksi telecom-maailman jättiläistä, ruotsalainen Ericsson ja amerikkalainen Qualcomm, olivat napit vastakkain taistelussa, jossa ei ollut kyse vain 3G-standardista vaan myös tekijänoikeuksien käsittelystä. Ericssonin pääkonttori Kistassa ja Qualcommin Dan Diegossa.

Käynnissä oli peli korkein panoksin, ja 3G-prosessin oli vaarassa suistua kokonaan raiteiltaan.

Marian galleria: William Lindén

”Luo mahdollisuuksia ja käyttää ne hyödyksi. Alueen Internet-pioneereja.”

Marian galleria: Kenneth Nylund

”Itse rauhallisuus. Uskomattoman laa­jat tiedot niin tekniikasta kuin tie­to­jen­käs­itte­lystäkin. Vastuuntuntoinen, pitää minkä lupaa.”