TULEVAISUUS ON NYT

9. elokuuta 1987 oli kulunut sata vuotta Pietarsaarenseudun ensimmäisen puhelinverkon vihkiäispuhelusta. Ehkäpä Wilhelm Schauman soitti silloin Otto Malmille, joka oli kaupungin johtava liikemies, Suomen rikkain ja ensimmäisiä puhelinverkon tilaajia. Puhelinvaihde sijaitsi niin sanotussa Stadsgårdenissa, samassa rakennuskompleksissa, jonka nykyään omistaa Kaupunginhotelli.

Ilmeisesti Pietarsaaressa pidettiin matalaa profiilia eikä puhelinpalvelun käynnistymisestä tehty numeroa. Puhelinyhtiöllä ei nimittäin ollut toimilupaa. Puhelintoiminnan harjoittaminen luvatta oli poliittisesti arkaluontoista, mikä oli nähty edellisenä vuonna Venäjän esivallan esitettyään tyytymättömyyttään Turun ja Salon välille luvatta avatun puhelinlinjan vuoksi.

Juridinen tilanne muuttui 23. joulukuuta 1886, kun senaatti tsaarin nimissä – häneltä kysymättä – antoi julistuksen, joka tarjosi senaatin talousosastolle oikeuden puhelintoimilupien myöntämiseen Suomessa. Teko oli röyhkeä ja hiuskarvan varassa senaatissa, joka päätti asiasta äänin 5-5 puheenjohtajan äänen ratkaistessa tuloksen.

Senaatti päätti puhelinjulistuksen nojalla 5. syyskuuta 1887 myöntää Pietarsaaren puhelinyhtiölle toimiluvan 1. lokakuuta 1887 alkaen, mitä voidaan siis pitää yhtiön virallisena

Aleksanteri III, Venäjän tsaari ja Suomen suuri- ruhtinas 1881-1894. Puhelinjulistus julkaistiin hänen nimissään.

syntypäivänä. Puhelintilaajia oli vuonna 1887 kolmetoista. Seuraavana vuonna luku nousi neljääntoista. Vuoden 1987 alussa tilaajia oli 13458. 

Hyvin ajoitettu juhlapäivä

JNT olisi tuskin voinut ajoittaa satavuotis- juhlalleen soveliaampaa vuotta kuin 1987.

Wilhelm Schauman, 1857-1911, insinööri, ideanikkari, kapitalisti, aloitteentekijä puhelinyhtiön perustamiseksi Pietarsaareen.

Vanhan ja uuden teleliikenteen murrosvaihe voidaan nimittäin sijoittaa juuri kyseiseen vuoteen.

Suomessa tilanne on tämä jopa juridisessa mielessä. Vuoden 1886 puhelinjulistuksen korvannut teletoimintalaki astui voimaan 1. toukokuuta 1987. Jos julistus oli ollut pikatilauksena junailtu, uutta lakia valmisteltiin sitäkin perusteellisemmin. Sitä oli selvitelty lähes uuvuttavan monissa komiteoissa ja työryhmissä aina Suomen itsenäistymisestä lähtien.

Kuitenkin vuoden 1987 teletoimintalaki oli paradoksaalista kyllä vanhentunut jo astuessaan voimaan. Ehkä syynä ei ollut niinkään itse laki vaan ne vallankumoukset, jotka olivat juuri alkaneet heittää vanhaa yli laidan. Ensimmäinen vallankumous oli poliittinen, toinen teknologinen. Mielenkiintoinen kysymys on, olivatko ne toinen toisensa edellytyksiä. Ilmeistä on, että ne vahvistivat toisiaan.

Poliittinen vallankumous liittyy ennen kaikkea markkinoiden vapauttamiseen. Teleliikennettä piti, nopeasti kannatusta vallanneen ideologian mukaan, voida harjoittaa useat kilpailevat toimijat ja mahdollisimman vähällä säännöstöllä. Eikä teleliikennettä siis saanut pitää vain valtion monopolina. Monopolina, jota monin tahoin ohjasivat niin kankeat säännöt, ettei tavallinen kansalainen voinut edes omistaa puhelinkojetta (vaan hänen edellytettiin vuokraavan sen).

Markkinoiden vapautuminen oli kansainvälinen prosessi, mutta se tapahtui koordinoidusti vain pieneltä osin. Sen alkujuuret voidaan kuitenkin selkeästi liittää kahteen politiikan johtajaan, Ison-Britannian Margaret Thatcheriin ja Yhdysvaltain Ronald Reaganiin.

Neljä Nokian SX 200 -digitaalisen vaihteen suunnittelijoista Tekniikan museossa Helsingissä. Vasemmalta Heikki Ahava, Kaj Lindén, Lauri Melamies ja Keijo Olkkola.

Molemmat olivat selkeitä valtion taloudellisen ohjauksen vastustajia, mikä myös näkyi heidän harjoittamassaan politiikassa. Isossa-Britannissa Thatcher osoitti tietä päättämällä ensimmäisenä askeleena v. 1984 myydä 51 % British Telecomin omistuksesta.

AXE kehitettiin Ellemtel-nimisessä yhtiössä yhteistyössä Ruotsin Telelaitoksen ja Ericssonin kanssa. Etualan Kaj Lindfors oli yksi monista suomenruotsalaisista työntekijöistä.

Perustavanlaatuiset poliittiset muutokset olivat ylipäätäänkin leimallisia 1980-luvun loppupuolelle. Berliinin muurin murtuminen 9. marraskuuta 1989 on niiden itseoikeutettu kohokohta. Itä-Euroopan kommunistihallinnot kaatuivat lyhyessä ajassa. Tätä kehitystä kukaan

Turun puhelinlaitos otti AXE:n kaupalliseen käyttöön ensimmäisenä maailmassa vuonna 1978.

ei ollut osannut ennustaa, ja se osoittautui peruuttamattomaksi.

Tekninen vallankumous

1980-luvun loppu oli kumouksellista aikaa myös tekniikassa – yhtäältä laajamittaisen digitalisoinnin myötä, tärkeinä esimerkkeinä LM Ericssonin AXE- ja Nokian DX200-tekniikat, ja toisaalta matkaviestinnän ansiosta, jossa pohjoismainen NMT-hanke toimi käytännössä koko myöhemmän matkaviestinnän tiennäyttäjänä.

JNT:n hallitus päätti verkon digitalisoinnista AXE-tekniikalla maaliskuussa 1982. Se oli yhtiön näkökulmasta erittäin laaja hanke ja voitiin toteuttaa vasta, kun laitetoimittaja Ericsson oli luvannut lainoittaa kauppaa 70 %:lla. AXE:n

Uudenkaarlepyyn puhelinvaihde digitalisoidaan syyskuussa 1986.Sven Wannäs, Hans-Erik Gädda ja Herbert Michelson.

ensivaihe JNT:llä toteutettiin kesäkuussa 1984, ja sen jälkeen verkkoa digitalisoitiin asteittain 12 vuoden ajan.

Suurin muutos oli kuitenkin uusi matkapuhelujen mahdollisuus radiosignaalien avulla. Suomen kaikkein ensimmäinen matkapuhelinverkko tunnettiin nimellä ARP (Autoradiopuhelin), ja se otettiin käyttöön v. 1971. Siinä puhelut olivat aluksi käsivälitteisiä ja puhua saattoi vain yhteen suuntaan kerrallaan (half duplex). Rajoitteistaan huolimatta ARP oli menestys, ja sillä oli noin 35000 käyttäjää vuoden 1986 lopussa.

NMT (Nordisk Mobiltelefon, yhteispohjoismainen radiopuhelinverkko) toi saatavillemme matkapuhelinliikenteen sen nykyisessä merkityksessä. 450 MHz:n taajuusalue otettiin Suomessa käyttöön maaliskuussa 1982, ja Pietarsaarenseutu sai kuuluvuuden saman vuoden heinäkuussa Kokkolassa käyttöönotetun tukiaseman ansiosta.

Pohjoismaisten teleyhtiöiden kehittämää NMT:tä voidaan pitää kaiken myöhemmän matkaviestinnän äitinä. Mullistavia uutuuksia oli useita, esim. roaming (järjestelmä pystyi automaattisesti etsimään vastaanottajan, missä tahansa tämä olikin) ja handover (järjestelmä pystyi automaattisesti siirtämään puhelun radiosolujen välillä). Lisäksi NMT oli ensimmäisenä järjestelmänä maailmassa heti alusta suunniteltu toimimaan useiden valtioiden alueella.

NMT edellytti käyttäjältään paksua lompakkoa, mutta silti siitä tuli ennalta aavistamattoman suosittu. Suomen NMT450-kapasiteetti loppui jo muutaman vuoden kuluttua, ja se pakotti perustamaan toisen verkon, NMT900:n, joka nimensä mukaan sijoitettiin 900 MHz:n taajuusalueelle. NMT900:n virallinen avajaispuhelu soitettiin Helsingissä maaliskuussa 1987.

Ylen Elävästä Arkistosta

» Katso tästä Suomen TV-uutisten juttu NMT900:n virallisesta lehdistökonferenssista

ensimmäinen kädessäpidettävä matkapuhelin NMT-verkkoa varten. Nokia ja Ericsson kävivät kiivasta taistelua, kumpi ehtisi toteuttaa sen ensimmäisenä. Molemmat voittivat. Nokian (oikeastaan Nokia-Mobiran) ensimmäinen kädessäpidettävä matkapuhelin oli nimeltään Cityman, painoa 790 grammaa. Ericssonin ensimmäinen versio tunnettiin yhtiön sisällä nimellä Curt, mutta sitä myytiin eri malleina tavaramerkillä Hotline, painoa 630 grammaa.

Näillä puhelimilla saavutettiin monien mahdottomana pitämä tavoite. Yleisesti ajateltiin – varsinkin asiantuntijat – että matkapuhelimessa on yksinkertaisesti liian monta ja liian monimutkaista osaa, jotta ne voitaisiin mahduttaa kädessäpidettävään kojeeseen. Ei ainakaan tavallisen kansan ulottuvilla olevaan hintaan.

Tärkeitä kysymyksiä Pietarsaaressa

Matkaviestintä ei ollut Pietarsaarenseudulla mikään suuri juttu v. 1987. Kukaan ei ajatellut, että JNT omistautuisi matkaviestintään. Matkapuhelimet kuuluivat valtiollisen Posti- ja telelaitoksen monopoliin ja edellyttivät infrastruktuurin ylläpitoa koko maassa.

Jos halusi soittaa jostain muualta kuin koti- tai työpuhelimesta, tavallisen kansan oli käytettävä puhelinkoppeja. Vuonna 1987 JNT:llä oli niitä 109 kappaletta, kaikki kolikkokäyttöisiä.

Toim.joht. Johan Lindholm ja tekninen johtaja Herbert Michelson tutkivat valokaapelia. Ensimmäinen otettiin käyttöön heinäkuussa 1986.

modeemin. Vuonna 1976 perustettiin Pietarsaaren ensimmäinen kiinteä tiedonsiirtolinja: asiakkaana oli Vakuutusyhtiö Sampo-Tarmo.

Vuoden 1987 alussa Pietarsaarenseudulta tiedettiin 248 modeemia; JNT omisti niistä 190.

Vuonna 1982 Pietarsaaressa otettiin käyttöön Posti- ja telelaitoksen ylläpitämä yleinen pohjoismainen tietoverkko (ADN). Rettig Oy oli ensimmäinen asiakas. Vuonna 1987 aika oli kypsä ADN-verkon tehonnostoon 4,8 kbps:sta 9,6 kbps:iin. Yksityisten toimijoiden ylläpitämä kilpailija, Datatie-verkko, oli siinä vaiheessa laajentunut Vaasaan ja Seinäjoelle.

1970-luvulla alettiin myös miettiä, voitaisiinko puhelinverkkoa hyödyntää erilaisiin informaatiopalveluihin käyttäen kodin TV-laitetta päätteenä eli eräänlainen itu ajatukselle, joka myöhemmin tunnetaan nimellä Internet.

Ensimmäinen muunnos, Telset, otettiin käyttöön Helsingissä v. 1976 – se oli modeemilla varustettu mikrotietokone liitettynä TV:hen. Telset-hankkeesta keskusteltiin alueella (Pietarsaari-Kokkola-Ylivieska) v. 1980, mutta yritykset halusivat viedä odottaa ja katsoa. Vuonna 1983 sitten perustettiin Telset Oy Tietopohja, jossa JNT oli osakkaana. Yhtiöt havaitsivat kuitenkin, samoin kuin muualla Euroopassa (Datavision, Teledata, Videotex), että TV:llä oli liian paljon rajoitteita ja että parempi ratkaisu olisi kytkeä yhä kehittyneemmät mikrotietokoneet modeemin kautta suoraan puhelinverkkoon.

Pietarsaarenseudun ensimmäinen faksi asennettiin Vaasa-lehden toimitukseen Pietarsaareen v. 1978. JNT alkoi asentaa fakseja seuraavana vuonna. Jakobstads Tidning otti v. 1983 käyttöön seudun ensimmäisen telekuvalaitteen, ja sen ensikäyttö tapahtui Helsingissä järjestettyjen yleisurheilun MM- kisojen yhteydessä.

Kaapeli-TV-uranuurtajuus

Toinen JNT:tä v. 1987 mietityttänyt suuri kysymys koski siis kaapeli-TV-toimintaa. 1960-luvulta lähtien ruotsinkieliselle Pohjanmaalle oli syntynyt kuin sieniä sateella kaapeliosuuskuntia, joiden ensisijaisena tarkoituksena oli keskusantennin avulla siepata Ruotsin TV-signaalit ja välittää ne paikallisesti.

Tämän toiminnan ansiosta Pohjanmaan rannikkoseutu oli huomattava uranuurtaja. Toimintaa estävää lainsäädäntöä ei vielä ollut (ensimmäinen laki kaapelilähetystoiminnasta astui voimaan 1. kesäkuuta 1987), ja pohjalaisilla oli takanaan tuhatvuotinen perinne hoitaa asiat itse.

Omatoimisuus ilmeni myös siinä, ettei tarkoituksena ollut vain siepata muun maailman TV-signaaleja, vaan myös tuottaa TV-ohjelmia itse. Suomen ensimmäinen säännöllinen paikallis-TV-lähetys toteutettiin Pietarsaaressa 22. marraskuuta 1972. Lähetysankkurina oli Curt Ulfstedt, kameran takana oli Kimmo Kniivilä.

Vuoden 1987 alussa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla oli noin 150 vähintään kymmenen

Ensimmäinen paikallis-TV-lähetys toteutettiin 22. 11. 1972. Kameran takana Kimmo Kniivilä. Vasemmalta Lars-Olof Westerlund, Signer Nygård, Curt Ulfstedt ja R.F. Gustafsson.

tilaajan antenniosuuskuntaa, kahdeksan niistä Pietarsaaressa. Mutta samaan aikaan antennitoiminnasta alkoi muodostua kriisiala. Syynä oli tekniikan kehittyminen ja yhä laajempi TV-kanavien tarjonta, jossa 80-luvun puolivälistä lähtien myös satelliittikanavat alkoivat herättää kiinnostusta. Pienillä osuuskunnilla oli edessään investointeja, joista ne eivät selviäisi talouden eikä osaamisen puolesta.

Monet ratkaisivat asian liittymällä JNT:hen. Edelläkävijäksi nousi Luodon Vikarholmenin antenniosuuskunta, joka liittyi JNT:hen v. 1985. Ensimmäinen kaapelitelevisioverkko, jonka JNT koordinoi ja pitkälti itse rakensi, kattoi Pännäisten, Östensön ja Katternön alueen.